Vappuna ei oo perinteisen munkin voittanutta. Tai ehkä on, sillä lailla hetkellisesti, kun on niin kaikkea ihanaa kuorrutettua pätkismunkkia ja suolakinuskia ja sisällä ties mitä bisketteä, creamejä ja hilloja. Onhan ne kaikki houkuttelevan hyviä ja monenlaista sitä tulee kokeiltua.
Itseasiassa, jos puhutaan uppopaistetuista leivonnaisista, niin mä olen kyllä nisusika ihminen. Ne on vaan lähinnä sydäntä, tuoreena, omena- tai vadelmahillolla, en ehkä parempaa tiedä. Mulla on vieläkin tallella tädiltäni Anna-Liisalta mummolassa asuessani mulle tullut kirje, ruskeassa kirjekuoressa pienelle ekaluokkalaiselle varmaan juuri näihin aikoihin (mutta vuonna -75) saapunut viesti. Hei! Käy ostamassa vaikka nisusikoja. Ja sisällä oli kaunis vaaleansininen viiden markan seteli. Kyllä minä taisin sen koulua vastapäätä olleeseen osuuskauppaan (josta se postikin haettiin) viedä ja tulla ruskean paperipussin kanssa takaisin. En nyt koko rahalla varmaan kerralla ostanut, tästä ei ole muistikuvaa, mutta muistan sen ihanan euforisen tunteen. Ihana kirje (no niitä sain muutenkin kyllä kun vanhempani minulle Sveitsistä kirjoittivat), ihan omaa rahaa, joka oli lupa käyttää ihan vaan parhaimpaan tietämääni herkkuun, nisusikaan.
Nisusikarakkaus on säilynyt läpi elämän, mutta olen vähän kranttu niiden suhteen ja kaikkein teollisimmat eivät vaan maistu hyviltä. Onneksi Seinäjoella on yksi paikka, missä nisusikoja ei voi ohittaa. Kahvila Pikku Paussi, jonka kellarissa edelleen leivotaan Seinäjoen herkullisin vitriini täyteen. Vitriinissä on aina nisusikoja, niitä erinomaisia. Tämä on vähän meidän perheen juttu, Urhokin on pienestä opetettu poikkeamaan nisusialla.
Tämä juttu lähti nyt laukalle, tarkoitus oli vain kertoa, että munkkirinkeli on niin ihanan perus, ja sitähän saa läpi vuoden (no kyllä nisusikaakin saa) ja se on justiin parasta vastapaistettuna kaikenmoisissa pienissä hiihtomajoissa kuuman kaakaon kanssa, jos tiedätte mitä tarkoitan.
Minä en ole sitten muuten yhtään donitsitaikinamunkki-ihminen, siis sellaisen mitä Arnoldsilla kutsutaan cakedoughnutiksi.
Että kyllä ihan tavallisia munkkeja on saatava tämän ihmisen.
Mutta en minä nyt ihan niin ykstotinen ole.
Vappuvaihtelua sokuririnkeliin saa kun alkaa leikkiä kuorrutteilla ja strösseleillä ja muilla. Saa samasta taikinasta monenlaista munkkia. Lieneekö turhaa sanoa, että nämä aikalailla viedään käsistä meidän perheessä. Kyllä ihminen on niin korian perään.
Ihmiset muuten vähän turhaankin pelkää tuota uppopaistamista. Se on kyllä oikeasti aika helppoa kun sen osaa. Muistan mummolasta senkin, että munkkeja leivottiin usein ja ne oli hyvä vierasvara. Sokeroimattomat munkit sulatettiin uunissa ja sokeroitiin kahvipöytään kun joku enoistani tuli perheineen kylään. Muistan myös sellaisen kerran, kun leivoin munkkeja ja varmaan olin laittanut hiivan liian kuumaan. Lopputuloksena tuli betonirinkuloita, jotka eivät koskaan kohonneet pintaan. Mikä pettymys munkinhimoiselle pikkutytölle.
Jos siis ei ole aikaa kohotella hiivataikinoita, pikaisemmat pikkumunkit onnistuvat myös leivinjauheella. Suussa sulavia ovat nämäkin, varsinkin leipomispäivänä.
Read more
