YLIHYVÄ YKSKÄTISEN TATTIRISOTTO

Kyllä. Teen jotakin toisin kuin moni muu. Ajattelen itse, että sen takia tattirisottoni on  vertaansa vailla, superhyvä, ylihyvä ja mitä  näitä nyt onkaan. Ja sen takia ansaitsee paikkansa kaikkien herkullisten tattirisottoreseptien seurassa.

Yksikätisen risoton  tästä tekee se, että katkaisin solisluuni neljään palaan, kun hevoseni päätti niiata kesken laukkaympyrätyöskentelyn. Nyt on toinen käsi kokonaan poissa pelistä ainakin kolme viikkoa. Kirjoittaminenkin olisi helpompaa ilman isoja alkukirjaimia.  Risoton teossa sain äitini kuitenkin pilkkomaan sienet, sipulit, raastamaan parmesaanin, hienontamaan persiljan ja narauttamaan viinipullon korkin, itse kykenin sentään hämmentämään ja se jos mikä on liikuttavan tärkeää risoton valmistuksessa.

Joten pidetään tämä lyhyenä. Enemmän tateista vielä loppuviikolla.

Nyt on nimittäin niin, että meidän mannuilla ei ole koskaan herkkutatteja, mutta nyt on. Ja puhtaita. Ehdin muovipussillisen kerätä onnettomuuslauantaina 21.8 koiran kanssa aamulenkillä. Kerkesin putsatakkin ja äitini sitten pelasti ne sipulin kera pannulle illalla kun pääsin ensiavusta kotiin, osa syötiin, osa on pakkasessa.

 

Kuulin sitten aivan hillittömänhyvästä tattisipsi-ideasta (josta myöhemmin), johon tarvitsin ihan muutaman täydellisen yksilön ja jouduin vähän huhuilla kavereilta. Ihana ja aina avuliasYlitalon Paula toi mulle vadillisen, joista yks oli oikein mainio sipsisieni ja sitten oli sinänsä herkkuja herkkutatteja, jotka oli niin valtavia, etteivät soveltuneet sipseihin, mutta soveltuivatpa risottoon. Ja risotosta tuli ylihyvä!

Read more

TATTIJULIENNE

Täytyy nyt oikein rietastella näiden tattien kanssa ja lisätä vaan pökköä pesään. Tattijulienne on nimittäin herkku, jota en ollut vielä koskaan maistanut, mutta jonka tiesin kyllä herkkua olevan. Mitä se nyt muuta voisi olla, tuoreet tatit, sipuli, smetana, juusto…

Olen kyllä tehnyt SIENIjuliennea aikaisemmin, suppilovahveroista ja sekin oli järkyttävän hyvää. Mutta tatin maussa on vaan se oma hienovaraisuutensa.
Rakastan molempia risottojakin,suppis ja tatti, mutta ovathan ne kovin erilaisia. Suppiksen maku on on voimakkaan metsäisen sienimäinen, vähän niinkun hyvän kaverin toverillinen läpsäytys olkapäälle tai tiukka halaus. Tatti on maultaan paljon hienovaraisempi, sen maku on suppiksen tiukkaan syleilyyn verrattuna kuin hidastetussa filmissä kaatuisi selälleen upottavalle sammalmättäälle.

 

Read more

SIPULITON SIENIPIIRAKKA

Tässä teille tattipiirakan ohje, jossa ei ole sipulia, eikä ole myöskään juustoa. Tekisi mieli jatkaa, että eikä ollut siis myöskään herkullista, mutta sepä ei ole tällä kertaa totta. Niin kaavoihin kangistunut sitä on, että aina ensiksi alkaa sieniruokia suunnitellessa (ja varsinkin piiraita) siitä, että sienet joo, sipulia paljon joo, hyvää juustoa joo…
Teitä taitaa olla kuitenkin monia, jotka syystä tai toisesta kammoaa sipulia, niin laitetaan nyt yksi tälläinenkin ohje jakoon. Itsehän aloittaisin ruuanlaito kuin ruuanlaiton aina sipulista, se vain on niin ihanaa! Toisaalta on kiva haastaa itseään  tuoman esille raaka-aineiden herkullisuuden ilman niitä ilmeisimpiä kavereita. Juu, Koskenlaskija tekee sienikeitosta superherkullisen, mutta kuinka saan yhtä herkun, tai vielä herkumman aikaan ilman sitä?

 

Read more

NYHTÖSIENI, NYHTÖTATTI, NYHTÖSIENITACO JA NYHTÖSIENI BAO BUN…

Loppuelämäni toive on, että tulispa lisää tällaisia sienisyksyjä, jolloin saan kerätä puhtaita herkkutatteja, jotta voisin valmistaa nyhtösientä. Jos olette kuulleet nyhtötattikehuja joltain, niin voin kertoa, ne eivät ole mitenkään liioiteltuja. Nyhtösieni on nimittäin aivan syntisen herkullista!
Minä inspiroiduin  nyhtösienihommiin tietenkin bloggaajaystävieni mallista. Se on nimittäin sellainen juttu, että kun tietyt ihmiset huutelevat, niin minä likka kuuntelen. Nyhtötatti -reseptejä, aina pienellä omalla käsialalla löytyy Sauvajyvänen -, Ripaus tryffeliä -, ja Kokit & Potit -blogeista (ja Sillä Sipuli IG!).
Nyhtösienen tekoon ei ihan kaikki sienilajit sovellu, jos nimittäin haluaa todella “nyhtöä”, joka on sekä tekstuuriltaan että ulkonäöltään, jopa maultaan (lihaisa ja umaminen) hyvin nyhtölihan kaltainen, on siihen paras vaihtoehto herkkutattien puhtaat jalat.Ne nimittäin, tuon kuvan kaltaisesti, nyhtääntyvät ihan raakana pitkiksi säikeiksi. Toki mukaan voi siivuttaa lakit myös, mutta koska minulla oli hyvin jalkoja, käytin vain niitä.
Ulkomaisissa resepteissä näkyy käytettävän osterivinokasta (tai kuningasvinokasta).
Sitten vähän paistetaan, maustetaan ja uunitetaan ja nyhtösieni on käytettävissä burgerissa, hodarissa, tacossa, bao bunissa, tai ihan vaan voi haarukoida sellaisenaankin. Tämä on kyllä mahtava vaihtoehto kasvissyöjän ja vegaanin proteiiniksi, meidän perheen lihansyöjätkään ei taitaneet edes huomata, että tämä ei ole lihaa.Yritän tässä sanoa, että tämä ei ole mikään vegaani vaihtoehto, vaan oikeasti herkullinen mahdollisuus kaikille ( puheet meni ihan ristiin, mutta kyllä te ymmärrätte).

Read more

SUPPILOVAHVEROT Á LA GRECQUE

Á la Grecque on ranskaa ja tarkoittaa, että kreikkalaiseen tapaan. Nimestään huolimatta tämä juttu on kyllä ranskalaisen keittiön hommia. Kyse on tälläisestä pikasäilöntäliemestä, vai pitäisikö sanoa lyhytaikaisesta säilönnästä, joka on oikein mainio paitsi kasviksille (porkkana, kukkakaali tai vaikkapa artisokka), myös sienille. Mulla on on semmoinen muisto, että olisin tehnyt näitä jo Saksassa kakskymppisenä au pair mädcheninä, herkkusienistä tuolloin. Muisto jatkuu edelleen, että joko ymmärsimme säilyvyysajan väärin tai tein jotain muuta radikaalisti väärin, koska muistan, että purkki alkoi kasvattaa hometta. Mutta siis, kuka näitä muistelee…

Read more

REHELLINEN ROUSKUKASTIKE

Taidan olla yksinkertaisten makujen nainen.  Ruisleipä. Silakka. Sianliha. Rouskut. Kaikki nuo maut ovat tuttuja jo lapsuudesta, Oravan mummolasta. Sen takia niillä on erityinen sopukka sydämessä. Ne sitovat minut juurillaan tähän maisemaan ja näille lakeuksille.
Vaikka minä hörhöttelisin pitkin ja poikin ja söisin suuni makiaksi maailman herkkuja, palaan aina kotiin, turvaan ja lapsuuden onneen kun saan syödä näitä yksinkertaisia makuja. Ruisleipä. Silakka. Sianliha. Rouskut.
 
Eikä ne maut aina niin mietoja ole, otetaan vaikka rouskut.Kyllä ne ovat luonteikkaita ja vähän pippurisiakin, oikean sienen ja metsän makuisia. Vahvoja. Väkeviä, ei maultaan vaan voimaltaan.
Tasan kaksi asiaa mitä niistä rouskuista mummolassa tehtiin olivat suolasienet, joka jaloistui sitten sienisalaatiksi  ja sienikastike. Se sienikastike ei ollut mikään lihan lisäke vaan kastike, joka syötiin kuoriperunootten kans.Valkokastike, johon lisättiin sieniä.
Siitä mä tykkään vieläkin.
Eikä me ikään puhuttu kangasrouskuista  saati karvarouskuista.
Me noukittiin kangassiäniä ja karvalaukkuja!

 

Read more

SITRUUNAINEN TATTIPASTA

Kuluva syksy on ollut kohdallani kyllä jokseenkin kreisi sienisyksy, tai ainakin olen päässyyt sieneen useammin kuin koskaan ennen. Sieniruoka on sitten syntynyt keittiössä sitä mukaa, koska aina pitää tuoreeltaankin jotakin tehdä, ei vain jemmata ja säilöä. Mulla olisi vielä monta julkaisematonta reseptiä, katsotaan kauanko tässä kehtaa sienistä vielä kertoa.

 

Nyt en kyllä pääse hetkeen metsään, ilmat on kyllä olleet aika lämpimät ja nyt on sadettakin saatu, eli kyllä kai jotain on vielä tulossa.

Viime viikonloppuna oltiin Maitotytön kanssa pikaluisteluleireilemässä Kuortaneen Urheiluopistolle mitä mainioimmassa seurassa. Lauantain pitkien päivätreenien ajaksi karkasin kolmeksi tunniksi metsään. Halusin nähdä vähän erilaista metsää ja Alajärvelle päin lähdettäessä löytyykin sellaista upeaa harvaa hiekkakankaista mäntymetsää, jonne eksyin kolmeksi tunniksi.

Sienionni ei ollut kummoinen. Metsä oli täynnä kangasrouskuja, joiden lakit olivat lähes järjestään teevadinkokoisia eikä niistä herunut edes maitoa, kiitos sateettomien kauniiden syyspäivien. Keräsin minä nyt niitä jonkun litran sienisalaattia varten, mutta paras löytö oli vielä lokakuulle yksi iso, kaunis ja puhdas ruskotatti.

Juuri sopiva pastatarpeiksi. Siitä lähtien kun maistoin ensi kertaa elämässäni limanuljaskaa en ole saanut rauhaa tuolta ihanalta sitruunan maulta ja koska en niitä tunnu lisää löytävän, niin olen unelmoinut vielä kauniista tatista, jonka paistaisin voissa ja puristaisin päälle reilusti sitruunaan.
Joten niinpä tein.

Read more

MYSKIKURPITSARESEPTIT SYKSYLLÄ 2021

Myskikurpitsa on hyvä kurpitsa. Se on se vaaleankeltainen päärynänmallinen, aika makea ja pähkinäisen makuinen. Se säilyy hyvin, on kiinteä (ei siis liian vetinen), eikä siinä ole hirveästi siemeniä. Sen  voi paahtaa hyvin myös kuorineen, uunissa ne nimittäin pehmenevät syötäviksi.Tänään, 21.11.2021 näitä mun reseptejä pitäis löytyä painetuissa lehdissä ja/tai niiden verkkoversioissa  esim. Turun Sanomat, Kaleva ja Lapin Kansa, Ilkka-Pohjalainen, Hämeen Sanomat, Forssan Lehti, Keskipohjanmaa, Kainuun Sanomat ja Länsi-Suomi.

 

 

Salvialla maustetusta kurpitsarisotosta tuli ihanan auringonkeltainen, varsinainen lohtu synkimpäänkin keliin. Siinä osa kurpitsasta soseutetaan ja osa lisätään kuutioina.

Read more

SUPPILOVAHVEROPESTOPASTA

Suppilovahveropesto valmistuu käden käänteessä ja on ihan jumalattoman ihanan umamista. Sipaisepa sitä sillälailla huolimattoman paksusti vaalealle hapanjuurileivälle tai sekoita sellaisenaan keitettyyn pastaan. Mikä pikaruoka!
Multa oli vähän jäänyt tämä sienipesto unohduksiin, mutta nyt kun se on jälleen virvoitettu lupaan sitä useammin valmistaa. Jos et ole vielä sienipestoa tehnyt, niin nyt ois korkea aika. Lisäksi hyvä aika, suppilovahveroita kun vissiin riittää ja riittää.

Read more

SOPA DE TROMPETAS DE LA MUERTE

Ihastuin tämän sienen dramaattiseen nimeen niin, että oli pakko tehdä sitä eiliselle dia de muertos(kuolleitten päivä 2.11 Meksikossa) – päivälle. Mustatorvisienikeitto siis, sama ruattiksi (svart trumpetsvamp) ja englanniksi  Horn of plenty (britit on aina niin postiivisia!) mutta romaanisissa kielissä se ihana draama vasta tulee. Trompetta dei morti italiaksi ja trompetta de la mort ranskaksi, ja no, saksaksikin ovat intaantuneet nimeämään Die Toten Trompete, vaikka siinä on kyllä hienoinen ero espanjan  trompetas de la muerte, koska saksaversio taitaa olla kuolleet torvet kun romaanisten kielten versio kääntyy suomeksisiis kuoleman torviksi. Mustatorvisieni kuulostaa melko lällyltä sen jälkeen.

Törmäsin italialaiseen nimeen tuolla sieniryhmässä ja siitä se ajatus sitten lähti.

Mustatorvisienihän on aivan mahdottoman herkullinen pannuvalmis sieni. Tänä syksynä sitä on ollut tarjolla runsain esiintymin, olen nähnyt kuvia ihmisten löydöksistä, mutta tokikaan itse en ole törmännyt. Niitä etsiessä pitää ikään kuin etsiä mustia aukkoja maasta ja sitten niitä alkaa näkemään. Kerran olen Lapualta löytänyt.

Mutta onneksi on sieniystäviä, vaikka Jari Lahdesta (sain tämän kuulostamaan aivan tinderikytkökseltä, mutta Jari on siis rakkaan ystäväni Merjan aviomies), jolta olen saanut ison rasian kuivattuja mustatorvisieniä pari vuotta sitten, mutta eipä nuo miksikään mee. Olen huono käyttämään kuivattuja sieniä, omani useimmiten pakastan, ja unohdan kuinka käteviä kuivatut ovat.

Kun ne ennallistaa vedellä, niin nehän ovat kuin tuoreita (no vähän veltompia). Huomasin sen siitäkin, että liotin ensin vahingossa kuivattuja suppiksia ja huomasin siis liotuksen jälkeen, että nämä tosiaan on suppiksia ja menin kaappiin etsimään toista purkkia, josta löytyi sitten mustat torvet.

Ylipäätään purkkien, pakasteiden jne. nimikoiminenhan on niin turhaa..

 

Read more